Muiden arvostelemisella on hyvä aloittaa viikko ja blogi.

Ollapa ruma kuin mörkö, niin ei kukaan erehtyisi minuun ihastumaan. Eikä siten haittaisi, jos itse ihastuisi johonkin koska tietäisi, ettei vastakaikua tule. Joten ei tulisi turhaan edes yritettyä. Kaikki ystävyyssuhteet kun meinaa mennä aina pieleen sen takia, että miespuolinen onkin sitten loppupelistä kiinnostunut myös muulla tavalla. Ja itsellä kun mieli on heikko ja liha vielä heikompi. Joten pieleen menee väkisinkin. Ei sillä, että mikään missi olisin ja itseäni kummoisen näköisenä pitäisin. Mutta joku siinä kuitenkin on, joka päät kääntää ja pistää kuvittelemaan kaikenlaista typerää miehisessä pääkopassa.

Naiset sitten taas katsoo karsaasti, jos viettää liikaa jonkun miespuoleisen henkilön kanssa. Ja heti ollaan jotain romanttista soppaa keittämässä selän takana. No, täytyyhän ihmisillä juoruttavaa olla, kun ei ole omaa elämää. Ja muutenkin tuntuu suurimman osan kanssa tutustuminen olevan niin tuskaisen vaikeaa, kun naisten päässä taas pyörii niin monta asiaa, ja aina pitää vielä jotain valtapeliä käydä.

Sellaista on olla väliinputoaja. En mä nyt suoraan sanottuna ole mikään mies naisen vartalossa, mutta ajattelen eri tavoin kuin tavan naiset, mutta myös eri tavoin kuin miehet. Ulkokuoreltani olen kuitenkin nainen hyvin pitkälti, eikä siitä voi enää erehtyäkään. On minua muinoin homoksikin haukuttu, kun tukka oli lyhyt, mutta nykyään tukka on iso ja muutenkin kroppa kurvikas. Mielikin on varsin kurvikas ja mielialalääkkeillä sitä nyt yritetään loiventaa sen verran, että elämä olisi siedettävää. Ainakin alamäet olisivat vähän loivempia ja kuopat matalampia. Ja kyllä ne on vähän madaltuneetkin, vaikka aikamoista nimismiehen kiharaa tuo elämän tie vieläkin on. Lievää noususuhdannetta kuitenkin on havaittavissa. Sellainen on Mimosa Outomieli tänään, tulevaisuudesta ei vielä ole tietoa.

Väliinputoamisesta puheen ollen. Olen tässä kesän aikana vaihtanut työpaikkaa. Samassa yhtiössä eri toimipisteeseen. Työpaikka kyllä sijaitsee samassa osoitteessa, mutta työtehtävät vaihtui toisiin. Nyt kuitenkin kaihertaa, kun aina kuulee jostain uudistuksista vanhoissa hommissa ja mietityttää, olisiko itsellä ollut vihdoin mahdollisuus ylenemiseen? Taas joutuu miettimään, mitä mä haluan työkseni tehdä? Haluanko tehdä raskasta vuorotyötä? Vai teenkö mieluummin kevyttä konttorityötä ja päivätyötä? Perheen kannalta tämä nykyinen päivätyö on parempi, mutta toisaalta mä taas tykkäsin kovasti tehdä vuorotyötäkin. Kroppa ainakin pysyi kunnossa hyvin, mutta perheen kanssa oli tosi vähän aikaa ja lapsia ei oikein nähnyt kuin joka toinen viikko.

Ehkä mä kuitenkin nyt vaan keskityn tähän, mitä nyt teen ja koitan päästä tässä eteen päin. Mutta silti on vaikea unohtaa niitä haaveita, mitä itsellä oli joitakin kuukausia sitten vielä, kun tästä hommasta ei ollut tietoakaan. Tai tämän piti olla vain parin kuukauden projekti. Nyt on nimittäin pari kuukautta pakerrettu, eikä loppua ole näkyvissä. Täytyy vain toivoa, ettei taas tämän valinnan takia putoa tyhjän päälle.

Miksi ei ihminen voi tietää lapsesta asti mitä haluaa isona tehdä? Ja miksi sen valinnan pitää olla niin vaikeaa? Osaan liian monia asioita aika hyvin ja siksipä valinta onkin niin vaikea. Olisi helppo olla sellainen, joka osaa yhtä asiaa todella hyvin, eikä halua muuta edes tehdä. Tosin työllistyminen on silloin vaikeampaa.

Onhan nyt kyllä tilanne siitä hyvä, että mulla on jopa 2 työnantajaa ja melko vakiintunut työtilanne, kun reilu vuosi sitten ei ollut töistä tietoakaan ja olla möllötti kotona ja paniikin omaisesti haki töitä. Ja päivähoidon ohjaaja painosti sen kun kerkesi, kun lapset oli viikon hoidossa, vaikka äiti oli kotona. Ja edellinen talvi meni kursseilla ja joka kurssia piti jännittää, että pääseekö vai ei ja putoaako taas kotona olemaan.

Lääkityksestä sen verran, että nyt on ilmeisesti PMS oireet pikkuisen helpottuneet. Ainakin tässä kuussa on normaalista poiketen ollut paha tuuli paljon aiemmin. Eli ei varmaan ole niin tarkasti liittynyt kiertoon niiden ilmeneminen. Silloin oli kyllä oikeasti paha paikka, joten en ollut syyttä suotta masentunut ja pahan tuulinen. Tänään kun alkoi monsuunit ja niistä huolimatta olen ollut viikonlopun ja viimeisimmän loppuviikon ihan pirteällä tuulella. Mukavaa suorastaan.