Kamalan kurja olo on ollut tänään. Ehkä se johtuu kierrosta tai sitten siitä, että olen tähän päivään herännyt, melko lyhyiden unien voimalla. Innostuin eilen silittämään taas ties monenko viikon pyykkivuorta sarjoja katsoessa ja selkä jumettui sitten taas kerran. Maanantaina vasta kävin työterveydessä niksautettavana ja sain sitten reseptin järkyttävään määrään särkylääkkeitä. Somadril comp.ia 200 tablettia ja Panacodia 100 kpl. En kyllä ottanut ensin mainittavaa kuin 30. Kun ei nyt juuri ole ollut hermosärkyjä tällä hetkellä. Mutta kyllähän noilla saisi itseltänsä nirrin pois helposti, jos tarvetta olisi. Maksa sanoisi "poks!". Vai munuaisetko ne oli? Kuolenkohan tähän paikkaan, jos otan Somadril Comp. in Panacodin lisäksi. Niskaa särkee aivan järkyttävästi! Korvien takana olevat pikkulihakset ovat ihan jumissa ja selkää koskee. Toisaalta otin myös illalla puolikkaan Tenoxin, joten voin olla kohta kohtalaisessa pöhnässä. No, täällä omassa työhuoneessahan mä saan olla ihan miten haluan. Vedän vaikka päiväunet... Ja nyt tietenkin iskee luulotauti ja kuulostelen itseäni, mitä minussa tapahtuu. Huimaako? Onko paha olo? Ja tietenkin nuo oireet iskee, vaikka mitään ei olisi oikeasti edes. hiukan myöhemmin... Se lääke muuten tehosi! Olo on kuin uudesti syntynyt. Tosin kirjoitusvirheitä tulee näköjään paljo paljon herkemmin. Mutta kyllä tässä nyt varmaan pystyy päivän töitä paiskimaan.

Mutta se kurja olo... Se jotenkin tuli ikävän seurauksena ja aloin potea jotain alemmuuskompleksia Mr T:n taitojen rinnalla. Tunsin olevani täysi nolla, vaikka lopuksi hän kyllä kumosikin ne tekstaten, että sillä alalla olen kyllä ihan ykkönen ollut. Sen jälkeen alkoi nousta pintaan kaikki lapsuuden kurjat muistot ja kiusaamiset. Ja itsetunnon kärsiminen yms.

Tai sitten tämä jumitus voi tietysti johtua jumpan puutteesta. Grrrr! Onhan tässä tällä viikolla tullut harrastettua uskomatonta seksiä jo 4 päivänä. Eli yhteensä noin 9 kertaa. Olen löytänyt itsestäni uusia ulottuvuuksia. En ole tiennytkään, millainen peto olen. Ja toisaalta me pelataan niin äärettömän hyvin yhteen tuolla saralla Mr. T:n kanssa, että siinä pääsee kumpikin toteuttamaan itseään täysillä. Todellista hurmiota on kyllä ollut tämä viikko. Ja ah! Niin paheellista. Tiistaina pidettiin pitkä ruokatunti nauttien toisistamme. Mä en ole ennen tätä edes osannut kunnolla käyttää alavatsan lihaksiakaan. Mutta keskiviikkona ne löytyi ja voi, luoja! Niillähän saa ihmeitä aikaan. Ja iso O yllätti minut positiivisesti. Mutta en kai ole vieläkään ihan tyytyväinen... Joskus kun pääsisi kokemaan sen tajunnan räjäyttävän tunteen, joka iskee tajunnan vastakkaiseen seinään ja näen tähtiä. Sen, minkä pystyn kokemaan yksin kera suihkun ja huuto tulee väksinkin, vaikka miten yrittäisi pitää suunsa kiinni ja polvet pettää ja se sähköinen isku käy läpi koko vartalon. Lähellä on nyt kyllä käyty, mutta jotenkin se stimulointi ei vaan kestä tarpeeksi kauaa, että tuo reaktio tulisi. Nyt kuitenkin luotan jo siihen, että pääsen sen vielä kokemaan. Olen ollut melkoisen skeptinen sen suhteen aiemmin. Olen kuvitellut, että minussa on jotain vikaa, kun en saa orgasmia kunnolla. Vai olenko vaan kuvitellut sen väärin? Uskonut tyhmänä Reginan naisen unelmiin ja kuvitellut, että sellaisen voi oikeasti kokea.

Mr. T:n seurassa en tajua mitä ympärillä tapahtuu ja tajuntakin pätkii välillä aika rankasti. Ja se yhteinen sanaton kieli on uskomatonta. Sanoja ei tarvitse käyttää, mihinkään epäoleelliseen, kuten siihen että pyytää koskettamaan jotain paikka tai liikkumaan eri tavalla. Jokainen kerta on erilainen ja aina edellistä parempi. En osaa kai edes kuvitella, mihin tämä kaikki vielä vie...

Tulevaisuutta en tahdo muutenkaan miettiä vielä. Eihän normaaleissakaan suhteissa tarvitse vielä viikon seurustelun jälkeen päättää yhteen muutoista ja tulevaisuudesta. Kyllähän vaihtoehdot on mielessä käyneet, mutta olen tiukasti painanut ne taka-alalle ihan vain siksi, että olisin kotona oma itseni, enkä ahdistuisi olemattomista. Oman miehen kosketuskin tuntuu hyvältä, enkä tunne huonoa omaatuntoa kumpaakaan kohtaan siitä. Ehkä mua ei ole vain tarkoitettu elämään länsimaissa. Kaipa tämä olisi jossain Egyptissä ollut ihan normaalia? Ennen, että naisella oli haaremi...  Ja miksi vain miehet saavat sellaista tehdä? Miksi tuntuu olevan täysin hyväksyttävää toimintaa, että mies käy huorissa? Miehillehän se on ihan soveliasta ja vielä polttareissakin se hyväksytään täysin. Mutta annahan olla, jos nainen hypää sänkyyn polttareissa vieraan miehen kanssa. Ai, ai! Ja muutenkin naisten tarpeet on olevinaan ihan olemattomat. Naiset vaan pihtaa ja manipuloi alapäällään miehiä ja mies parka, jos ei saa lauantaina saunan jälkeen seksiä. Nainen on aina syyllinen. Ohoh! Tulipahan nyt paasattua...