Aamulla yritti kovasti jäädä kiire päälle, mutta sitten huomasin että ystäväni Mr. T:n auto on matkan varrella kahvilan pihassa ja kurvasin sinne kun olin saanut lapset ja miehen hoitoon. Kummasti se kupposellinen kahvia rauhallisessa seurassa helpotti oloa. Sen jälkeen mieli olikin melkoisen seesteinen.

Viime yö meni ihan harakoille, kun pohdin syntyjä syviä, työasioita, rahoja ja ihmissuhteita. Yöllä näin jotain kummaa unta. Unessa minulla oli ihme kykyjä parantaa kuolevia ja päättää, kuka saa levätä. Pelottavalta tuntui semmoinen. Etenkin kun kyseessä oli sukulaiset. Tosin molemmat tapaukset ovat jo haudan levossa. Kai minua kaihertaa vieläkin tädin kuolema ja se, etten ehtinyt häntä tapaamaan ennen kuin oli jo liian myöhäistä.

Päivän kysymys... Miksi luonto on pistänyt naisille PMS oireet? Kyllä kai niillä joku merkityskin on... Onko se ollut joku suoja villieläimiä vastaan? Että tajuavat pysyä loitolla, kun naaras valuu verta. Ja naaras voisi pitää paremmin puolensa, ettei tule syödyksi heikkona aikanaan. Se tankkausvietti varmasti johtuu ainakin siitä, että menkkojen aikana rauta-arvot putoaa ja  se pitää ehdottomasti korvata jollain. Suklaassahan tunnetusti on paljon rautaa?

Iltapäivällä...

Vettä tulee kuin aisaa ja joka ikistä lihasta jomottaa ja särkee. Kuopus taas vaihteeksi tunki yöllä viereen nukkumaan ja seuraavana aamuna sitä herää ihan jumissa. Niin kuin nyt muutenkin olisin kovin levollisesti nukkunut. Lihakset huutaa lenkille ja mieli samaten. Mutta tuo onneton keli kyllä lyö toiveet maahan aika kovalla kädellä. Alunperin oli puhetta, että Mr. T lähtisi seuraksi. Asiaakin olisi aika paljon. Ja ne oikeastaan veikin ne yöunet viime yönä. Kun pohdiskelin meidän välejä ja mitä kaikkea mun on lupa tuntea  häntä kohtaan. Saanko ikävöidä häntä? Ja ikävöinkö häntä miehenä vai ystävänä? Ja mitä uskallan hänelle sanoa, ettei tule väärinkäsityksiä. Tunteet on kuitenkin hänelläkin vielä herkässä. Satutanko häntä, jos puhun suoraan, miltä minusta tuntuu? Vai esitänkö, ettei minulla enää ole mitään tunteita häntä kohtaan miehenä? Ja että kadun tapahtunutta kovasti.

Oman mielenterveyden kannalta, olisi järkevintä unohtaa koko mies, eikä pitää mitään yhteyttä edes häneen. Mutta sitäpä ei niin vain tehdä. Silloin kun olin vielä terve, oli tämmöiset ihastukset helpohko unohtaa olan kohautuksella ja ajattelemalla jotain aivan muuta. Miksi se ei enää onnistu? Miksi tunteet ottavat ylivallan masennuksen myötä?

Onneksi hän sentään on luvannut olla järkevä. Välillä kuitenkin mietin, tahdonko hänen olevan sitä? Mutta järki sanoo, että molemmat satuttavat itseään, jos tästä annetaan kehittyä jotain muuta. Ja kohta olen taas hukassa itseni kanssa. Eiköhän tämä tästä ohi taas mene. Ja yritän vain keskittyä perheeni hyvin vointiin, niin muut asiat unohtuu.