Edelleen olen harvinaisen täynnä kaikkia miehiä ja äitiäni lisäksi. Raivo kuplii tyynen pinnan alla. Miksi ihmeessä mä tarvitsisin miestä selvitäkseni elämässä? Voin paljon paremmin ilmankin. Passitin T:n omaan kotiinsa sairastamaan eilen illalla. Mä en enää jaksanut! Kaikki energia menee muutenkin siihen, että pidän itseni kasassa, enkä nyt jaksa ottaa muita huomioon. Enkä kestä edes seuraa, saati sitten vieressä kyöhnäämistä. Mä tarvitsen nyt kunnolla aikaa itselleni ja haluan laittaa kotini mieleiseen kuntoon ihan itse.

Lapsiakin on ihan jumalaton ikävä koko ajan. Eikä T ilmeisesti sitäkään ymmärtänyt. Ja tarvitsen mä myös aikaa siihen, että opin elämään ilmaan M:a. Ensin pitää oppia omilleen, ennen kuin siihen voi ottaa muita sotkemaan.

Eli tällä hetkellä mä haluan olla vain oma rouvani, enkä yhtään kenenkään muun. Tahdon olla täysin vapaa miehistä ja elää omaa elämääni. Ja miettiä asiat halki ilman ulkopuolista painostusta. Että valitettavasti mun täytyy jättää T omilleen tässä vaiheessa. En mä voi sitä pitää odottamassa. Tai odottaahan se, vaikka en haluakaan.

Ai, niin ja se äiti... Grrrr! Sillä viiraa päästä. Ei voi edes sen vertaa luottaa, että maksaisin vuokrani. Voi vittu! Millaisena se mua pitää? Ja syyttää mua siitä, että olen hänen rahansa käyttänyt... Itse se apuaan tyrkyttää ja rahojaan. Tietää varsin hyvin, etten ala riitelemään aiheesta. Kyllä mulle raha aina kelpaa, jos väkisin joku sitä mulle tunkee. En kuitenkaan tarvitse sitä, vaikka se niin luulee. Ei se edes tajua kai, että mulla on isommat tulot kuin sillä ja mä en tarvitse sen almuja. Kyllä mä pystyn maksamaan 300 euron vuokran. Mutta tuollaisen takia sen maksaminen tuntuu todella ärsyttävältä.  Ja muutenkin joutaisi oppia pysymään erossa mun asioista. Mä en asu sen takia kotona, että en muualla pärjäisi vaan siksi, että se nyt sattui olemaan edullisin tarjous. Mieluiten olisi muuttanut ihan muualle ja pitänyt elämäni erillään äidistä. Mutta toivottavasti tuo nyt tajuaa jossain vaiheessa lopettaa mun kyttäämisen...